”Yli kymmenen vuotta on kulunut siitä kun pidin näyttelyn ”Pupu Pöksyissä ” Jyväskylässä.
Tällä kertaa näyttely on Galleria Beckerissä viehättävässä puutalossa. Kun astut näyttelyyni näet koiria, koiria, koiria ja koiria. Eri asennoissa ja eri tehtävissä. Saatat ajatella, että tässäkö kaikki ? Löytyy sieltä pupuja, kissoja ja vähän ihmisiäkin. Olen jo pitkään tehnyt eläinhahmoja ihmismäisissä touhuissa. Veistoksissani käytän eniten keramiikkaa, mutta valan myös pronssia ja maalaan taulujakin.
Huumori töissäni ei ole suunniteltua vaan se tulee luontaisesti, omasta elämänkokemuksestani.
Näyttelyni nimi on ”Hymy kaunistaa kasvot”.
Toivon, että näyttelystä lähtiessäsi elämäsi tuntuisi edes vähän aikaa kevyemmältä, ja hymy nousisi kasvoillesi.”
Eino Viikilä