Maija Kumpulainen-Sokan näyttelyn 60/80 toinen osa nähdään Galleria Beckerissä 27.5.-14.6.2023.
Näyttelyssä on esillä maalauksia ja piirroksia taiteilijan 60-vuotisen uran ajalta. Näyttelyn ensimmäinen osa (grafiikkaa) on esillä Galleria Ratamossa 21.5. saakka.
Näyttelyn avajaiset järjestetään Galleria Beckerissä perjantaina 26.5. klo 18-20.
Maija Kumpulainen-Sokan näyttely on osa Art Fair Suomi Goes Galleries 2023 festivaalia. AFS23 järjestetään 6.-18.6.2023. Festivaali nostaa esiin galleriat ja taideyhteisöt ympäri Suomea niiden omissa toimitiloissa. Osana AFS23 ohjelmaa järjestetään galleriassa keskiviikkona 14.6. klo 14.00 tilaisuus, jossa Jyväskylän Taiteilijaseuran puheenjohtaja Hannu Castrén haastattelee Maija Kumpulainen-Sokkaa.
Lisäksi näyttely on avoinna Yläkaupungin Yö-tapahtuman yhteydessä lauantaina 27.5. klo 12-21.
”Maalauksieni kuten myös grafiikkani lähtökohtana on näkymä, luonto ja havainto.
Vuodenajat ja eri vuorokauden ajat tekevät havainnoistani vaihtelevia ja
erittäin mielenkiintoisia sekä herättävät halun toteuttaa niitä maalaamalla ja piirtämällä.
Maijan juhlavuosi, 60 vuotta taidetta/80 vuotta elämää, jatkuu näyttelyllä Galleria Beckerissä.” Maija Kumpulainen-Sokka
Taidemaalari ja taidegraafikko Maija Kumpulainen-Sokka (s.1943) on kotoisin Jämsänkoskelta ja on asunut Jyväskylässä vuodesta 1974. Taidekoulutuksensa hän sai Wienissä 1964-68.