
Uusimmissa töissäni jatkan ihmisyksilön kuvaamista tässä digitalisaation, ikuisten leikkausten, globaalin kapitalismin, somen, hullujen kuninkaiden ja taukoamattoman informaatiokivityksen ajassa. Tähän kaikkeen meteliin ja loputtomaan piipitykseen hukkuu ihminen, hajoaa pikseleiksi, atomeiksi, päivityksiksi.
Halusin ehdottomasti näihin kuviin kasvot.
Maailma on täynnä kasvojen kuvia, mutta oikeat kasvot ovat yhä kauempana toisistaan.
Halusin ehdottomasti näihin kuviin aurinkolasit.
Niillä peitetään silmät.
Maailma on äärettömän ruma ja äärettömän kaunis, olemme usein sokeita molemmille.
– Sampsa Sarparanta
Sampsa Sarparanta (s.1973) on pitänyt 20-vuotisen taiteilijauransa aikana kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on muun mm. Kiasman, Turun kaupungin ja Salon taidemuseon kokoelmissa.
Sarparannan maalaukset ovat suoria ja usein poliittisesti kantaaottavia ja provokatiivisia. Aiheisiin ovat kuuluneet niin Sudanin nälkää näkevät kuin Turun makeistehtaan irtisanotut työntekijät, mutta yhtälailla henkilökuvat ja arkiset välähdykset taiteilijan lähipiiristä. Helsingin Sanomat kutsuikin Sarparantaa loistavaksi arjen ihanan kauheuden kuvaajaksi (Tammikuu 2011).
Sarparanta on opiskellut kuvataideakatemiassa. Hän asuu ja työskentelee ateljeessaan Perniössä. Hänet valittiin Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004. Sarparanta on tunnettu myös No Shame punk-yhtyeestä, jonka pääasiallinen laulaja-lauluntekijä hän on.
”Sarparanta jatkaa kultakauden mestareiden, etenkin Albert Edelfeltin edustamaa realismin perinnettä, mutta lisää siihen roiman annoksen punk-asennetta.”
– Helsingin Sanomat, Toukokuu 2014