Syntymispaikka, Heidi Naumasen ja Laura Ruotsalaisen teoksia, Galleria Becker, 29.1.-16.2.2022

Etunimi: –
Sukunimi: –
Sosiaaliturvatunnus: –
Ammatti: –
Puhelinnumero: –
Katuosoite: –
Postinumero: –
Paikkakunta: –
Syntymispaikka ja aika:
Yritän päästä sen sisään. Olla se. Mutta se ei halua minua.
Olen yksin ja irrallaan. Ja silti haluan pitää siitä kiinni.
Kuka minä olen ilman paikkaa, kotia?
Mihin minä kiinnitän kaiken minkä muistan?
Tämä paikka juuri tässä.
Se on nuo puut, tämä kivi tässä.
Se hajoaa tuhansiksi männynneulasiksi, muurahaisiksi, jäkäläksi.
Ne katoavat, tulevat takaisin.
Ruohonkorsi laulaa, kuolee ja nousee tavaisiin.
Linnut ovat laskeutuneet tälle paikalle. Nyt ne nousevat siivilleen ja vievät sen mukanaan.

Lämpimät sydämen lyönnit. Se on pehmeää ruskeaa. Synesteettinen maailma, joka ei tunne rajoja. En osaa vielä sanoa sinä tai minä tai puu. Minä olen se puu ja ne sydämen lyönnit. Pehmeän ruskean untuvan rytmit, jotka ovat aika, joka lähti juuri liikkeelle. Ehkä kaikki on suurta
väärinymmärrystä. Ehkä kaikki onkin aivan toisin. Annetaan asioille toiset nimet ja koko maailma
on eri asennossa.

Ajat liikkuvat, sykkivät ja kuolevat. Tuo aika valuu, matelee tuskin havaittavasti ja silti sekin tulee tiensä päähän. Nämä ajat kasvavat, kohoavat kohti pilvien katkeilevia ajatuksia. Haparoivia yrityksiä sanoa ”olen”.Kohtisuoraan kohoavat ajat leikkaavat teräviä viivoja taivaan hiljaa hengittävään aikaan. Kohtisuoraan kohoavat ajat haarautuvat, keksivät uusia tarinoita, ja yhä uusia ja uusia. On 10 000 tapaa olla aika. Alas syöksyvä aika vajoaa pimeyteen. Se haparoi luokseen veden alati muuttuvan ajan ja mineraalien ikuisen planetaarisen ajan, josta kaikki muut ajat rakentuvat.