Aika mielletään yleensä vuosina tai kellolla määriteltävänä tasaisena virtana, jossa kaikki tapahtuu tietyssä järjestyksessä. Ajan käsite on kuitenkin suhteellinen ja monella tavalla riippuvainen tilanteista, hetkistä ja erilaisista tapahtumista. Subjektiivinen ja biologinen tuntuma ajan kulumisesta muuttuu iän myötä, ajan virta kiihdyttää menoaan eikä sitä voi olla huomaamatta. Muutokset voivat olla pieniä, joskus odottamattomia ja nopeita, taitoksia tasaisessa jatkumossa. Yhtenä päivänä kaikki voikin olla toisin.
Tätä näyttelyä varten olen purkanut monta vanhaa työtä alkutekijöihinsä käyttääkseni materiaalin uudelleen. Jokaiseen erään materiaalia liittyy sen historia, työhön käytetty aika, ajatuksia, suunnitelmia, muistoja, tuntuma ja jopa oma tuoksunsa. Aikanaan valmiiksi tulleet teokset yhtä hyvin kuin epäonnistuneet kokeilut, sivupolut ja sattumat, kertovat eletystä ajasta ja silloin tehdyistä oivalluksista.
Nyt näen tekemäni eri tavalla. Innostun siitä, mikä joskus tuntui turhalta ja löydän ratkaisuja, joita en silloin huomannut etsiä. Aiemmin tehty johdattaa nykyiseen, mitään ei synny tyhjästä. En enää pyri saamaan valmiiksi pysyvää, vaan jätän työni avoimeksi niin, että muutos on mahdollista myöhemminkin. Minulle tekijänä kiinnostukseni kohde on prosessissa, ei niinkään esityksessä. Ajattelen käsitteleväni työssäni enemmän asiaa kuin valmiita esineitä.
Näyttelyn ehkä keskeisin teos, taiteilijakirja Keskeneräisiä kuvia, on tehty osasta niitä paperien paloja, joita olen varastoinut laatikoissa ja siinä rasiassa, jonka kannessa lukee ”pieniä aarteita”. Näitä hukkapaloja käyttäessäni olen käsitellyt luopumisen ja jatkuvuuden teemaa vähentämällä samalla vuosikymmenten aikana kertynyttä teosmäärää ja materiaalia.
Tilaan rakennettu uusin teos Viestinnän vaikeus kertoo visuaalisten viestien problematiikasta; tekijän ja katsojan välillä on aina katkoksia. Kokonaisuuden kumpikin voi nähdä samassa tilassa, vaikka tulkinta kummallakin olisi omansa. Teokset kuljettavat visuaalisia viestejään katsojalle omalla kielellään. Niiden materiaali ja sisältö kertovat samasta; paperi on muodoltaan muuntuvaa, taiteltavaa ja rypisteltävää. Se on herkästi repeävää, palavaa – ja lopuksi maatuvaa. ”
Irma Tonteri
FOLDS
Time is usually perceived as a steady flow measured in years or by the clock, where everything happens in a fixed order. However, the concept of time is relative and, in many ways, dependent on situations, moments, and different events. Our subjective and biological sense of the passage of time changes with age; time seems to accelerate, and it is impossible not to notice. Changes may be small, sometimes unexpected and rapid—folds in a continuous flow. One day, everything may suddenly be different.
For this exhibition, I have dismantled many of my old works into their basic components in order to reuse the materials. Each batch of material carries its own history: the time spent on the work, thoughts, plans, memories, a certain tactile sense, and even its own scent. Works once completed, as well as failed experiments, detours, and coincidences, all speak of lived time and the insights gained then.
Now I see what I have made differently. I become excited about what once felt unnecessary and discover solutions I did not think to look for at the time. What was done before leads to the present; nothing emerges from nothing. I no longer aim to complete something permanent, but instead leave my work open so that change remains possible later. As a maker, my interest lies in the process rather than the presentation. I think I am dealing more with matters than with finished objects.
Perhaps the central work of the exhibition, the artist’s book Unfinished Images, is made from some of the paper fragments I have stored in boxes and in a case labeled “small treasures.” By using these leftover pieces, I have engaged with themes of letting go and continuity, while at the same time reducing the amount of work and material accumulated over decades.
The newest work built into the space, The Difficulty of Communication, addresses the problematics of visual messages: there are always gaps between the maker and the viewer. Both can see the whole in the same space, yet each interpretation is their own. The works carry their visual messages to the viewer in their own language. Their material and content speak of the same thing: paper is mutable, foldable, and crumplable. It tears easily, burns – and eventually decomposes.
jkltaiteilijaseura.net 