Mika Natri, teoksia, 8.5.-26.5.2021, Galleria Becker

Mika Natri (s. 1969 Jyväskylässä, asuu ja työskentelee Turussa) työskentelee niin kaksi- kuin kolmiulotteisten teosten parissa.

Nyt avautuvassa näyttelyssä Mika Natri esittelee uusia teoksia, jotka voi nähdä esteettisinä objekteina, mutta myös hienovaraisena kritiikkinä materialismille ja tämän päivän kulutustottumuksille.

Viime vuonna, tehtyäni muutamia hankintoja, aloin ajattelemaan ostamieni työkoneiden pakkauksissa käytettyjä materiaaleja. Kuinka paljon maailmassa kuljetetaan ja ostetaan mitä erilaisimpia tavaroita ja hyödykkeitä, jotka on pakattu pahviin? Halusin tutkia, voiko tästä arkisesta materiaalista kierrättämisen sijaan tehdä taideteoksia ja jos, niin miten? Mikä olisi itselleni luontainen tapa käsitellä materiaalia, minkälaisia muotoja ja pintoja siitä saa aikaiseksi siten, että alkuperäinen materiaali on kuitenkin tunnistettavissa? Nyt avautuvassa näyttelyssä tulokset ovat esillä.

”Kuluttamisen tapamme on ollut jo jonkin aikaa murroksessa, tilaamme tuotteita yhä enenevässä määrin verkkokaupoista, mikä käytännössä usein tarkoittaa tavaroiden tilaamista ulkomailta joko suoraan tai välikäsien kautta ja koronapandemia on tainnut vielä kiihdyttää tätä kehitystä. Tuotteet tulevat yhä useammin kaukoidän halpatuotantomaista, ja tuotannon lisäksi niiden kuljettaminen lisää omalta osaltaan luonnon kuormitusta. Tilaamamme tuotteet on usein pakattu ylitsevuotavasti erilaisiin muovikerroksiin ja loppuviimeksi pahvilaatikkoon. Käytän tätä ”tehtävänsä suorittanutta” pahvimateriaalia teoksien pääasiallisena materiaalina.”

Näyttelyn teokset ovat seinälle installoitavia minimalistisia, abstrakteja kolmiulotteisia teoksia. Materiaali on työstön aikana kadottanut alkuperäisen laatikkomuotonsa ja siitä on muodostunut esteettisiä artefakteja.

Natrin teoksia on mm. Kansallisgallerian, Turun taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon, Helsingin taidemuseon, Matti Koivurinnan säätiön/Ars Nova –museon, Suomen Taideyhdistyksen ja Jyväskylän yliopiston kokoelmissa. Natri on mm. Suomen kuvanveistäjäliiton, Taidemaalariliiton ja Jyväskylän taiteilijaseuran ja Turun taiteilijaseuran jäsen. Tähän mennessä Natri on toteuttanut yhdeksän julkista teosta.

Taiteilija kiittää Taiteen keskustoimikuntaa saamastaan tuesta.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close