Helsinkiläisen taidemaalari Riikka Wesamaan (s.Helsinki 1970) näyttely on esillä Galleria Beckerissä 16.4.-5.5.2021.
Riikka Wesamaa on tavattavissa galleriassa näyttelyn viimeisenä aukiolopäivänä 5.5. klo 15-17.
Avajaisia ei koronasta johtuvien kokoontumisrajoitusten vuoksi järjestetä, mutta taiteilija on tavattavissa galleriassa pe 16.4. klo 14 – 16. Tervetuloa!
Maalauksessani ajattelen jotakin hiljaista, joka on meissä kaikissa.
Viime vuosina olen havainnoinut valoa, värejä ja luonnonmuotoja pohjoisen ja Norjan luonnossa, suurissa maisemissa. Piirtäminen ulkona on ollut lähtökohta. Maisemien samanaikaisessa abstraktisuudessa ja ruumiillisuudessa on konkreettista mystiikkaa, joka inspiroi taiteellista työtäni. Maisemat muistuttavat voimasta, yksinkertaisuudesta ja tyhjyydestä.
Käytän maalauksessa temperatekniikkaa, jossa maalin sideaineena on kanamunan keltuainen. Tekniikan yksinkertaisuus – vain keltuainen, vettä ja väripigmentti – ja temperan värivoima tukevat pyrkimyksiäni maalauksessa. Tavoittelen vähäeleisyyttä ja ajattelen värin sisäistä säteilyä. Temperamaalaus on hidasta ja ajan elementti kuuluu siihen vahvasti.
Suuren maiseman avaruus, muodot ja monumentaalisuus ovat vaikuttaneet niin, että maalauksen rinnalla olen tehnyt objekteja, jotka ovat maalauksen ja veistoksen sekamuotoja. Kutsun niitä kolmiulotteisiksi maalauksiksi, ne ovat ikään kuin maalauksesta syntyneet.
Työskentelyssäni on tärkeää intensiivisyys, läsnäolo ja kosketuksen tuntu.
Kiitos:
Nordisk Kunstnarsenter Dale
Taiteen edistämiskeskus