Taidelainaamotoiminta Jyväskylässä laajenee – uudessa lainaamossa myös muotoilua
Jyväskylässä kokeillaan valtakunnallisesti ainutlaatuista yhteistyötä, jossa taidelainaamosta voi lainata kuvataiteen lisäksi myös valokuvaa, muotoilua ja taidekäsityötä. Lainaamotoiminta laajenee nykyisestä Galleria Beckerin toimipisteestä Luovan valokuvauksen keskuksen ja Jyväskylän taidemuseon ylläpitämälle Galleria Ratamolle. Kaksivuotinen Jyväskylän Taiteilijaseuran vetämä kehittämishanke alkaa keväällä 2021.
Kumppaneina hankkeessa ovat Luovan valokuvauksen keskus ja Keski-Suomen muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Materia ry. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
”Taidelainaamotoiminta on vilkasta ja kasvattanut suosiotaan koko ajan, ja uusien alojen tuleminen mukaan on hyvä lisä asiakkaiden kannalta”, toteaa Jyväskylän Taiteilijaseuran taidelainaamokoordinaattori Tuija Ollikainen. Taiteilijaseuran puheenjohtaja Kristiina Lempiäinen-Trzaska kertoo, että Jyväskylän Taiteilijaseuran, Luovan valokuvauksen keskuksen ja Materian yhteistyötä on hiottu vuodesta 2019 alkaen Visusti-hankkeessa, jossa toteutetaan Metsämaa-näyttelykiertue, taiteilijasparrausta sekä taiteilijoita esittelevä videosarja.
Taidelainaamotoiminnan kehittäminen on askel kohti pysyviä yhteistyömuotoja.
Ratamon toimipisteen valikoimat tulevat keskittymään pääosin muotoiluun, taidekäsityöhön, valokuvaan ja grafiikkaan. Luovan valokuvauksen keskuksen puheenjohtaja Mikko Auerniitty kertoo, että taidelainaamon aloittaminen Galleria Ratamolla on innostanut sekä Luovaketta että Jyväskylän taidemuseota. ”Voimme kehittää Ratamon tiloihin täysin uudenlaista palvelua ja lisätä valokuvaajien mahdollisuuksia esitellä ja myydä töitään. Kahden vuoden kokeiluhankkeen jälkeen arvioimme toimintaa, ja toivon että taidelainaamosta tulee pysyvä lisä Ratamolle.”
Taidelainaamon valikoimista voi lainata taidetta kuukausimaksulla, mutta useimmat lainaajat ostavat teokset vähitellen itselleen. ”Muotoilun osalta tämä tarkoittaa sitä, että taidelainaamoon ei tule käyttöesineitä vaan uniikkiteoksia. Muotoilijoille ja taidekäsityön tekijöille konsepti on aivan uusi, ja tämä varmasti innostaa jäsenistöämme osallistumaan taidelainaamotoimintaan”, sanoo Materia ry:n puheenjohtaja Marianne Tiitinen-Ritvanen.