Näyttelyn nimi viittaa taiteilijoiden 1700-luvulla tekemiin matkoihin ympäri Eurooppaa, pääasiallisena kohteena olivat vanhan Rooman rauniot. Taiteilijat piirsivät ja maalasivat pittoreskejä eli maalauksellisia näkymiä menneen ajan jäänteistä.
Tämä näyttely on myös matka eripuolille Eurooppaa. Maalauksellisia maisemia ovat Keski-Euroopan vuoristot, joet sekä kotimaiset puutarhat, metsät ja luolat. Näissä ympäristöissä inspiroivat luonnosta löytyvät rakenteet ja sommitelmat. Maalauksissaan Rantanen käy keskustelua esittävyyden ja abstraktin välillä. Teokset ovat luonnosmaisia havaintoja ympäristöstä. Niissä on nähtävissä puhtaita luonnonrakenteita ja ihmisen kädenjälkeä, joka on osittain peittynyt kasvuston alle. Pittoreskit aiheet vaihtelevat vaatimattomista metsäkuopista massiivisiin vuoren rinteisiin.
Näyttelyn tematiikkaan liittyy väkivallan erilaiset ilmenemismuodot. Miten luonnon oma väkivaltainen olemus ja loputon kasvu eroaa ihmisen tekemästä väkivallasta. Ihmisen jäljet ilmenevät maalausten aiheina olevissa ympäristöissä esimerkiksi väkivaltaisena luonnon muokkauksena ja menneinä sotatantereina. Esimerkkejä näistä paikoista ovat Hirvijärven tekoallas Pohjanmaalla, Verdunin taistelukenttä Koilis-Ranskassa sekä kaivannot Tampereella Kalevankankaalla ja Lahdessa Salpausselällä. Erilaiset luonnonmuodot ovat tarjonneet myös suojapaikkoja kuten Linnavuori Piikkiössä ja luolastot Kaarinan Rövärholmissa.
– Jarkko Rantanen (s. 1980 Ähtärissä, työskentelee Turussa) valmistui kuvataiteilijaksi Turun AMK Taideakatemiasta 2006. Rantasen teoksia on ollut useissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä 2005 alkaen. Edelliset yksityisnäyttelyt olivat marraskuussa Galleria Joellassa Turussa ja Tm-Galleriassa Helsingissä 2019. Rantasen teoksia on mm. Valtion ja Aineen taidemuseon kokoelmissa, Turun T-sairaalassa ja useissa yksityiskokoelmissa. Rantasen näyttely Galleria Beckerissä on teemallista jatkumoa edellisille näyttelyille Turussa ja Helsingissä.
Taiteilijatapaaminen pe 11.12.2020 klo 17-19. Ennakkoilmoittautuminen. Maks. 10 henkeä samaan aikaan galleriassa.
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen näyttöapurahalautakunta.