Leena Niivuori, Maalausjälki, 18.7.–5.8.2020, Galleria Becker

Galleria Beckerissä avautuu 18.7. Leena Niivuoren (synt. 1977, Jyväskylä) näyttely.

”Näyttelyni koostuu Maalausjälki-sarjan teoksista vuosilta 2016-2020. Ne ovat realistisia piirroksia abstraktista maalausjäljestä. Kutsun teoksiani piirustusmaalauksiksi, koska niissä yhdistyy hiilikynäpiirros ja akryylimaalaus.

Taiteellisen työskentelyni lähtökohtana on jo pitkään ollut pyrkimys kohdata asioiden olio eli niiden omin olemus. Olen miettinyt sitä, voiko esimerkiksi esineen omimman olemuksen eli sen, mikä on siinä itsessään, tavoittaa piirtämällä tai maalaamalla. Tavoittaakseni olion, olen esittänyt asiat mahdollisimman objektiivisesti, lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä.

Tykkään katsoa lähelle ja tarkasti, koska silloin voi ehkä nähdä jotain enemmän. Maalausjälki-sarjan teoksissa olen suunnannut katseeni sattumanvaraiseen maalausjälkeen. Olen tutkinut maalausjälkeä kameran linssin läpi ja piirtänyt havaintoni mahdollisimman tarkasti tavoitteenani päästä lähemmäksi maalauksen ominta olemusta, oliota.

Maalausjälki-sarjan teokset esittävät maalausjälkeä, joka ei lähtökohtaisesti esitä mitään muuta kuin itseään. Jälki on vain jälki. Ajatus siitä, että joku asia vain on mitä on eikä jotain muuta, tuntuu tässä hetkessä jotenkin vapauttavalta.

Maalausjälkiteoksilla olen myös halunnut leikitellä kuvataiteen perinteillä tekemällä maalauksia ilman maalia ja sivellintä käyttäen vain kynää. Maalausta käytetään perinteisesti tekniikkana ja välineenä kuvaamaan erilaisia asioita. Näyttelyni teoksissa olen halunnut kääntää asian päinvastoin ja kuvata nimenomaan maalausjälkeä itseään ja sitä miltä se näyttää.

Näyttelyäni Galleria Beckerissä on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Hämeen taidetoimikunta.”

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close