Väinö Rusanen on elänyt läpi vuosikymmenet, joista varhaisimmat ovat jo merkittävä osa Suomen historiaa. Hän on evakkoperheestä, joka oli pakotettu lähtemään Sortavalan kodistaan. Uusi koti löyty Summassaaresta Saarijärveltä. Isä aloitti pientilalla maanviljelyn, jota Väinö jatkoi, kun se aika tuli.
Agraarissa ketjussa ilmeni kuitenkin ratkaiseva poikkeama. Rusanen tunnisti itsessään jo nuorena taipumuksen kuvataiteeseen. Ilman tukea se tuskin olisi edistynyt haavetta pidemmälle. Hoikankylällä asui Frans Toikkanen, jolla oli sisällään samanlainen palo. Pajupurolla asuva vanhempi mestari Hannes Autere ymmärsi nuorten lahjakkuuden ja kannusti heitä pyrkimään Taideakatemian kouluun. Niin myös tapahtui.
Kun taiteilijat 1960-luvun alussa palasivat takaisin kotikonnulleen, he aloittivat maanviljelyn ja tekivät taidetta siinä sivussa. Pakettipeltolaki vuosikymmenen lopussa oli molemmille helpotus, sillä jatkossa saattoi omistautua vain taiteelle.
Väinö Rusasen taiteessa yhdistyy kaksi vastakkaista tyylivirtausta. Hän on synnynnäinen ekspressionisti, jonka suorasukaista ilmaisua hillitsee lähinnä Paul Cezannelta (kubismin esikuva) omaksuttu rakenteellisuus. Kolmantena elementtinä ja usein ensimmäisenä silmiin tarttuva on maalausten kolorismi. Kun 1980-luvulla alettiin varmana tietona puhua, että värejä voi ottaa myös aitosuomalaisen murretun asteikon ja päävärien ulkopuolelta, Väinö oli sen jo tehnyt. Värivirtuoosi hallitsee myös pastellimaisen heleät sävyt.
Perestroikan jälkeen ympyrä Rusasen elämässä sulkeutui. Nopeaotteisena miehenä hän oli pian Sortavalassa maalaamassa lapsuuden kylänäkymiä. Hän totesikin, että Saarijärven maisemat alkaa olla maalattu. Niitäkin toki on esillä näyttelyssä.
Väinö Rusanen on tuottelias. Hän pyrkii maalaamaan joka päivä. 90-vuotisnäyttelyä edelsi flunssa, mikä harmitti taiteilijaa. Jäi monta tärkeää maalausta maalaamatta. Pääosa näyttelyn teoksista on kuitenkin uusia ja juhlavuoden henkeen peilataan myös menneiden vuosien tuotannolla.
Hannu Castrén
jkltaiteilijaseura.net 