Esiäidin visio, holografi nen lintu, ja seinä, josta piirtyy elämänpuu esiin.
Yhtehsulavundu – livvinkarjalaksi ’yhteensulautuminen’ – kuvastaa hetkeä, kun eroavaisuus sulaa pois. Ihminen ja puu ovat samaa, hevonen ja ratsastaja laukkaavat yhtenä valona, kasvin lehti on mehiläisen jalat.
Jyväskyläläinen taiteilija Juulia Kääriä tutkii näyttelyssä juuriaan, jotka ulottuvat rajantakaiseen Karjalaan. Hän ammentaa karjalaisen käspaikka-perinteen ikivanhoista symboleista ja rikkaasta visuaalisesta kielestä.
Käspaikka on pitkä ja kapea liina, joka on ollut etenkin itäkarjalaisten elämässä läsnä arjessa, pyhinä ja kaikissa elämän siirtymäkohdissa syntymästä kuolemaan. Kääriä on oppinut käspaikan tekoa karjalaisen mestarin opissa. Moniaistisen näyttelyn keskiössä on aito käspaikka, jonka kuvion Kääriän esiäiti suunnitteli 200 vuotta sitten.
Kääriä tutkii näyttelyssään yhteensulautumisen ilmiöitä sekä käspaikkojen kuvioissa että niistä inspiroituen. Näyttelyn tekniikat ulottuvat maalaustaiteesta, keramiikasta ja tekstiilitaiteesta animaatioon, interaktiiviseen projisointiin ja hologramminäyttöihin. Maalinsa ja musteensa hän valmistaa itse luonnonmukaisista, pysyvistä ja myrkyttömistä raaka-aineista. Jokainen tekemisen keino avaa uudenlaisia näkymiä, joista muodostuu ainutlaatuinen vuoropuhelun kokonaisuus.
Juulia Kääriä
