Marianna Siri, Some-Kuningatar, 19.6.-7.7.2021, Galleria Becker

”Näyttelyni koostuu naisia esittävistä keramiikka- ja kipsiveistoksista. Teokset ovat syntyneet kuuden vuoden sisällä irrallisena toisistaan, mutta jokainen teos kommentoi omalla tavallaan tätä aikaa. Teokset liikkuvat materialismin, teknologian ja etenkin sosiaalisen median maailmassa.

Näyttelyssä pohditaan verkkoon rakennettujen täydellisten minäkuvien illuusioita sekä sosiaalisen median ja mainonnan luomia ulkonäkö- ja kulutuspaineita. Sosiaalisen median kautta ihmiset voivat tarkkailla ja matkia menestyneimpiä yksilöitä, joilla on runsaasti elinvoimaa (taloudellinen menestys), hyvinvointia (ulkonäkö) ja lauman tuki (seuraajat).

Lemmikkieläimilläkin on omat someseuraajansa. Näyttelyyn on eksynyt myös shar pei koiranpentu. Naisen sylissä oleva koira näyttää melkein asukokonaisuuteen sopivalta muotisomisteelta. Shar pei kuuluu sairaimpien koirarotujen joukkoon. Terveyden sijaan monet valitsevat koiran ulkoisten puitteiden vuoksi: roikkuva ja poimuileva iho, töpöjalat, pullosilmät ja lyttynaama ihastuttavat ja näyttävät söpöiltä etenkin somekuvissa.

Lemmikkiensä lisäksi ihminen kykenee jalostamaan myös itseään. Jalkaproteesilla varustettu balettitanssija pohtii kehittyvän teknologian tuomia positiivisia mahdollisuuksia. Vielä toistaiseksi ajatus balettiin kykenevästä proteesijalasta on utopiaa, mutta ehkä tulevaisuudessa päästään lähemmäksi baletin askelia, kun ihminen kykenee operoimaan luontoa yhä paremmin.

Taiteilija kiittää Taiteen Edistämiskeskusta saamastaan tuesta.”

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close