”Olen niukentanut, pienentänyt ja yrittänyt luopua turhasta. Sillä tavalla olen pyrkinyt löytämään itseäni puhuttelevan ja olennaisen, jonkin ytimen. Sitten olen antautunut sen vietäväksi. Luopuminen itsessään ei ole ollut vaikeaa, mutta siinä pysyminen on vaatinut kurinalaisuutta ja päättäväisyyttä – yhtä lailla kuvantekijänä kuin muilla elämän saroilla.
Vaatimattomuus ja näennäinen mitättömyys kiinnostavat minua kuvan lähtökohtana. Yksinkertainen muoto, joka toistuu siellä ja täällä tai maata vasten piirtyvä siemenen silhuetti sykähdyttävät mieltäni. Katkenneiden oksien muodostama rasti pysäyttää. Jos käännän rastin, se muuttuu ristiksi. Viiva on kiinnostava. Poimin piirustuksiini muotoja, merkkejä ja symboleja, jotka tuntuvat minussa; olen luopunut esittävästä kuvasta.
Jätin värit, jopa harmaan sävyt. Minulla on vain kapean kapea musta viiva, jota piirrän hiusterällä. Kastan terän musteeseen. Roiskautan ylimääräisen musteen suttupaperille. Tyhjennän mieleni ja aloitan piirtämällä valitsemani kuvion. Aloitan ja jatkan vain. Toistan samaa kuviota, aina vain uudestaan, sata kertaa, tuhat kertaa ja vieläkin enemmän. Luotan, että kuvio ottaa oman kokonsa ja etäisyyden toisiinsa. Annan kuvion kääntyä, jos se on kääntyäkseen. Annan paperin täyttyä tai olla täyttymättä kokonaan. Olen kuvion kirjuri. Näin olen luopunut myös sommittelusta. Jos osaan – tai haluan – olla suunnittelematta eli puuttumatta kuvan kulkuun, uskon, että piirustus valmistuu sellaiseksi kuin kuvion luonto sen määrää.
Näin kai se menee: jos antaa asioiden tapahtua, ne etenevät vääjäämättömästi siihen, mihin lähtösykäys on ne laittanut kulkemaan. En aina tiedä, mihin olen puuttunut, minkä suuntaa muuttanut.”
Riitta Lähdesmäki-Puttonen
jkltaiteilijaseura.net 