Näyttelyssä soi Petri Honkosen ääniteos Ranta
Pekka Hassinen sanoo aina pitäneensä varhaiskeväästä, sillä ”rospuuttoajassa on niin paljon lupausta”. Julmimmaksi nimetyn kuukauden aikana tienpenkat tulevat likaisiksi, mutta Hassinen saattaa huudahtaa: katso miten hieno rapakollaasi!
Taidehistoriaa opiskellut Hassinen kuvailee, että varhaiskevään maisema voi olla parhaimmillaan kuin Pieter Breughel vanhemman 1500-luvun maalauksessa, jossa lumi ei peitä näkymää, vaan pilkkoo ja jäsentää sitä. Sellaisessa ympäristössä, jossa veden ja ilman olomuodot kehittävät vuoden suurimman dynamiikan, Hassinen on löytänyt kuvauskohteensa. ”Olen päätynyt kuvaamaan lätäkköjen öljyisiä heijastuksia, tienpenkkoja, parkkipaikkoja ja ryteikköjä”, hän naurahtaa.
Pekka Hassisen kuvien synnylle keskeistä on ollut etsiminen ja löytäminen. ”En ole muokannut kuvauskohteita millään tavalla, vaan pelkästään löytänyt ne sinnikkäällä hakemisella”, Hassinen kertoo. Sommitelmat on pitänyt hahmottaa ympäristöstä. Avoimelle silmälle ne ovat löytyessään kuin pyytäneet tulla kuvatuiksi.
”Siihen, mihin mikrologinen katseeni on lopulta kiinnittynyt, vaikuttaa tietenkin oma ajatteluni ja se, miten itse olen kulttuurin ja yhteiskunnan isojen muutosten heiteltävänä”, Hassinen toteaa ja jatkaa, että vastaavasti kokemus lähiympäristöstä on välttämättä mukana sekä ajan suurissa muutoksissa että niiden ajattelemisessa.
jkltaiteilijaseura.net 